14.1.2015

joulu plussan puolella


Joulu Australiassa! 
Aurinkoisessa, kuumassa, kesä-Australiassa! Erilainen, kummalinen ja hassu. Mutta ihana, lämmin ja rento. Hassuinta kuitenkin mun joulussa oli se, että se ei tuntunut yhtään joululta. 
 Täällä joulusta, niin kuin ei mistään muustakaan, oteta paljon stressiä. Siinä missä Suomessa talo puunataan, ruoat kokkaillaan, pullat, piparit, joulutortut ja muut herkut leivotaan, täällä aika ennen joulua ei tuntunut niin valmistelevalta. Toisaalta mulla on vaan yhden perheen joulu kokemus. Tajusin kuitenkin pipareita ja pullia vääntäessä, miksi Suomessa jouluksi leivotaan ja siivotaan ja häärätään niin paljon! Mitä muutakaan sitä sisällä kökötellen tekisi! Täällä uunin ollessa kauan päällä keittiöön paistui leivonnaisten lisäksi myös ihmiset, ja aurinkoinen, valoisa ulkoilma houkutteli pois sisältä uima-altaaseen! :D
Jouluaattona tuli koko suku meille illastamaan, uitiin uima-altaassa, hengailtiin ja syötiin hyvin! :) Illalla lapset meni ajoissa nukkumaan, että pukki voi tulla! Jätettiin pipareita ja maitolasi ulos pöydälle ja pari porkkanaa poroille. Jouluaamuna mun sänkyyn pomppas kello puoli kuusi erittäin äänekkäät lapset huutamaan "IT'S CHRISTMAS!" Olin edellisenä iltana kyllä luvannut, että jouluaamuna mäkin oon niin innoissani, että mut saa tulla herättämään ja lupaan nousta heti ylös enkä vaihtaa kylkeä, niin kuin useimpina aamuina.. :D Siispä herätettiin kaikki muutkin ja kokoonnuttiin kuusen ja isojen lahjasäkkien,jotka pukki oli jättänyt lapsille, ääreen! Riemua ja lahjoja riitti. Lapset sai pukilta vesipyssyt ja oikeesti aika coolit lelu-helikopterit ja muuta kaikkea jännää, joilla leikittiin aamupäivä! Brunssille tuli sitten osa sukua ja hypättiin taas uima-altaaseen. :) Skypettelin myös kotiinpäin aamulla, kun siellä oli jouluaattoilta. Oli ihana olla edes vähän mukana joulussa kotonakin. :) Välillä oli vähän vaikea toisiamme ymmärtää ja kuulla, kun mulla oli syli täynnä lapsia melkein koko skypettelyn ajan. Kaikki halus nähdä mun koiran Suomessa ja tulla pelleilemään kameran eteen. :D  
Jouluillalliselle mentiin sitten näiden serkkujen luo. Tarjolla oli kalkkunaa, kinkkua, kurpitsaa ja perunaa ja papuja. Jälkkärinä oli perinteisiä aussiherkkuja: pudding ja trfile. Ja naposteltavana tietysti kirsikoita! :) Nam.
Joulupäivänä vähän satoi, niin ei uitu serkuilla ollenkaan, mutta jaettiin lahjaringin lahjat ja muut lahjat, pelailtiin korttia ja skypeteltiin näiden yhdelle serkulle Ranskaan ja ite skypettelin vielä uudestaan Suomeen. :) Mä pyysin äitiä lähettämään mulle mun paketin mukana myös parit lahjat näille ja koska pelataan paljon korttia näiden isoäidin kanssa, annoin sille Suomi-pelikortit ja arvatkaapa vaan mitä se oli hankkinu mulle joululahjaksi: aussipelikortit! :D 
Joulu oli ihanan rento ja huoleton. Kun lapset alkoi nukahdella syliin, lähdettiin ajelemaan kotiin päin. Kotimatkalla koukattiin vielä keskustaan katsomaan ihmisten laittamia jouluvaloja! Melkosen paljon jaksaa jotkut noihinkin panostaa!! :)
Vaikka nautinkin joulusta täällä täysin rinnoin, ei silti mikään voita oikeaa suomalaista joulua. Joulua talvisissa maisemissa kynttilöiden valaistessa, oikean kuusen tuoksuessa, Joulupukin kuuman linjan ja Lumiukon katsoneena, porkkanalaatikosta täyttyneenä, joulukirkossa käyneenä, vilttiin kääriytyneenä villasukat jalassa.♥ 

6.1.2015

say i do

Tässä parit kuvat uudenvuoden häistä, joissa olin kuokimassa! (au pairiuden etuja, kun pääsee (mulle) tuntemattomien ihmisten juhliin)
Tosi australialaiset häät in the bush! Pienimuotoiset, mutta kauniit häät vihkiparin omalla pihalla. Molempien harrastus, pyöräily, näkyi ihanasti koristeissa ja muutenkin tykkäsin maanläheisestä tunnelmasta superpaljon! Kaikki mikä voi olla puuta, oli puuta. Lautaset, aterimet, koristeet. Jokainen vieras sai myös muistoksi kotiin häistä oman kaktuksen!  Ruoka oli aussityyliin bbq vihanneksia ja lihaa! Rento tunnelma aikuisten jutellessa ja lasten touhuillessa pihalla.
Kauan ei häissä kuitenkaan pyöritty, kun lähdettiin väsyneiden lasten kanssa kotiin untenmaille. :)

first of the new year


Hyvää uutta vuotta! (näin kuus päivää jälkijunassa..)
Uuden vuoden aattona olin host-vanhempien tuttujen häissä. Kuulemma tosi aussihäät: keskellä ei mitään, in the bush, tosi maanläheiset koristelmat ja pienimuotoiset rennot häät. :) Lasten väsähtäessä lähdettiin sitten about klo21 kotia kohti ja matkalla nähtiin kaupungin hoitaman ilotulite-shown loppu (siksi siis yksi ainut huono kuva raketista). Mä en kuitenkaan nukkumaan suostu uutenavuotena menemään ennen puolta yötä, joten suuntasin näiden serkuille, kun niillä on pari teini-ikästä lasta. :) Katottiin Sydneyn ilotulitukset tv:stä skumppaa kilistellen ja sen jälkeen vielä pari leffaa. :) Oli kyllä mukavan rento uuden vuoden alotus, toivotaan että tästä vuodesta tulee mahti! 
Uuden vuoden päivänä lähdettiin sitten heti central coastille perhetutuille viettämään vajaan viikon rantalomaa. Kenttää ei paljon ollut, enkä kyllä tietokonettakaan mukaan ottanut, joten siksi näin myöhäinen vuoden aloitus blogin puolella! Kuvia kuitenkin napsin paljon siltä reissulta, joten niitä luvassa. Myös mun aussijoulusta postailen myöhemmin! 
Tänään meni päivä vaan kotona rauhottuen. Kaikki lapsetki näytti nauttivan kunnon löllöilypäivästä monen touhukkaan rantapäivän jälkeen. Ja jälkeen eilisen automatkan, joka kesti viisi pitkää tuntia viiden väsyneen, äänekkään ja riitelevän lapsen kanssa. Kotiin asti kuitenkin selvittiin!
Ja vaikka myöhässä olenkin, toivotan silti kaikille erittäin leppossaa, mutta innostavaa vuoden alkua! Älkääkä antako Suomessa kylmyyden haitata menoa! ;)

24.12.2014

is it really chirstmas?

Täällä sitä ollaan! Maailman toisella puolella viettämässä joulua! Ekaa kertaa erossa perheestä, ekaa kertaa lämpimässä jouluna! Ihan hullua. Leivottiin eilen ja toissapäivänä pipareita ja pullia ja kyllä se joulutuoksu ainakin leijaili nenään näitä herkkuja koristellessa! Piparkakkutalo oli lasten ensimmäinen ja aika hieno siitä tulikin! :) 
Nyt siellä kotosalla vietetään jouluaattoa. Lounas varmaan syöty ja Lumiukko katsottu. Mä oon aivan pian menossa nukkumaan! Kunhan saan viimoset lahjat käärittyä paketteihin. Tänään, eli siis aattona, ei täällä vielä juhlita, vaan aattoyönä joulupukki käy lahjat tiputtamassa kuusen alle ja aamulla ne saa avata! Me kuitenkin syötiin suvun kesken illallista meillä, serkut ja isovanhemmat läheltä ja kaukaa ajoivat jo tänään tänne ja oli kyllä aivan ihana ilta! Huomenna mennään sitten viettämään joulupäivää näiden serkkujen luo! 
Ite ajattelin, että mun joulusta tulee vähälahjaisempi ja saan seurata vierestä muksujen iloa repiessä lahjoja paperista, mutta kuinkas kävikään.. mun ihana perhe ja mahtavat ystävät on lähetelly mulle paketteja pitkin joulukuuta, joten tänä vuonna mulla on varmaan enemmän paketteja avattavana kuin normaalisti!! 
Joulussa silti on parasta lämmin tunnelma, hetkeen pysähtyminen ja ehdottomasti laatuaika perheen kanssa. Täällä ausseissa mun upean aussiperheen tykönä ja skypen välityksellä suomiperheen seurana! Ja vaikkei joulufiilis ookaan kovin vahva, samanlaiset ilmeet on lapsilla naamalla joulupukista puhuttaessa täällä kuin meren toisella puolellakin! Näytin näille lapsosille Suomen uutiskuvaa pukin lähtiessä reellä matkaan ja voi noita kateellisia kasvoja.. miksi suomalaiset lapset saa tavata joulupukin ja aussimukulat ei?! :D
Nyt on kuitenkin talo hiljennyt. Lapset on unten mailla ja pukki voi tulla. Lasi maitoa, pipareita, pullaa ja porkkana Rudolfille on jätetty pöydälle odottamaan!
Oikein tunnelmallista ja ennen kaikkea perinteikästä joulua kaikille! Toivottavasti lumi on satanut maahan ja saatte Suomessa nauttia valkeasta joulusta! ♥