28.10.2013

kirjakallio



Viime viikon torstaista sunnuntaihin vietin suurimman osan ajastani messukeksuksessa. Siellä oli kirjamessut, joilla meidän lukiolaiset piti yllä Louhi-lavaa. Kuljetaan nimellä KirjaKallio, löytyy facebookista, instasta ja twitteristä. Samaan aikaanhan oli myös musa- ja ruoka(ja viini)messut. Ruokamessuilta ainakin mä kävin maistelemassa koko seuraavan vuoden maistelut. Tuli aika monta kertaa kierrettyä joka juusto- ja suklaakoju! Kyllä mä sieltä paljon ostinkin. Lihattoman lokakuun vuoksi en voinut maistaa mitään noita Australia-kojun erikoisuuksia.. en tiedä tosin olisinko uskaltanut! Kirjamessutkin oli huiput, vaikken meidän oman lavan lisäksi paljon siellä kierrellyt. Mutta KirjaKallion lava oli kyllä hitti graffitimaalauksineen ja vapaan sanan -seinineen! Monta haastattelua, puhe-esitystä, twitter- ja fb-päivitystä, instakuvaa, minikriisiä ja niiden hoitamista takana. Tuntuu että tarvisin toisen viikonlopun vaan nukkumiseen! To ja pe iltoina olin vielä myöhään messujen jälkeen töissä ja lauantaina oli oma spoken word -keikka Tukikummien gaalassa. Sunnuntai iltana kotiin päästyäni kaaduin sänkyyn uupuneena, mutta onnellisena. Tänään taas koulussa paluu maan pinnalle, pitäisi päästä yhtä kovalla panostuksella kouluhommiin kiinni kuin noissa messujutuissa oli. Huoh. No mutta ei elämässä olis mitää huippua ja hienoa, jos ei välillä sitä tavallista arkea ja stressaavaa koulua, vai mitä?

2 kommenttia:

  1. hyviä kuvia :) kumpa oisin itekki tajunnu aikasemmin et on noita messuja ni oisin takuu varmasti käyny siellä ! no ens vuonna koitan päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa kattoo millon ne on ja tulla, messut on nii kivoja!! :D

      Poista