8.5.2013

saippuakuplat nousee korkeammalle mitä uskoisi

Tässä vähän näin jälkikäteen vielä vappufiilistelyä. Kuvat on meidän koulun perinteisestä vappumarssista. Kierretään yhdessä kortteli ja puhallellaan saippukuplia samalla kun lauletaan Kalliolle kukkulalle, tänä vuonna teemana oli intiaanikesä! :) Muuta sanottavaa mulla ei tällä hetkellä oikeestaan ole, tulin vasta kotiin, kun olin äipän kanssa leffassa ja hei ulkona tuoksuu jo kesä! Teatteriproggiksen esitykset, matikan itsenäinen ja autokoulu vie liikaa aikaa, mutta kohta se on kaikki ohi. Kesää odottelee myös jo muutamat ostetut lentoliput ja kuuma etelän aurinko! ;)

2.5.2013

italy III


Tässä vielä vika satsi Italia-kuvia. Innostuin muokkailemaan näitä mustavalkoisiksi, joten tässä nyt kaikki niitä. Vappu meni mukavasti, vaikka yhtään munkkia en syönytkään! Nyt sanotaan tervetuloa toukokuulle ja yritetään istua viimeiset viikot koulun penkillä. Ihan liikaa tehtävää siihen nähden, että ulkona on noin kaunis ilma. Paljon mielummin nauttisin keväästä kuin istuisin illat migreenissä miettien seuraavan päivän läksyjä. Huomenna kuitenkin ihana puolkympin aamu ja tänään ekaa kertaa tällä viikolla ajoissa nukkumaan!

28.4.2013

italy II





Lisää kuvia Italiasta. Kahdessa vikassa kuvassa näkyy vähän tuliaisia, ostin meille Sinin kanssa ton Nutella weekly-packin ja itelleni päätin alkaa kerätä, joka maasta jossa käyn, shottilaseja. :) Antaa loppujen kuvien puhua puolestaan, en jaksa käydä tähän selittelemään enempää, koska oon Mäntsälässä käymässä ja aivot on asennossa lepo. ;)

26.4.2013

italy I


Tässä nyt osa Italian reissun kuvista! 4 yötä Albanon kaupungissa, lähellä Roomaa yövyttiin perheissä ja oli aivan ihanaa! En olis halunnu lähteä sieltä Roomaan hostelliin majottumaan vikoiksi pariksi yöksi. Sielläkin oli kuitenkin mahtia, ei kotiintuloaikoja, lämpimät valaistut kadut yöllä, nähtävyydet päivällä. Liian makeaa aamupalaa, kärttyinen mutta symppis pappa, jännittäviä tilanteita, mm. poliisit setvimässä ravintolalaksua ja liekehtivät shotit. Ihania ihmisiä, uusia ystäviä, pizzaa, pastaa, jäätelöä, naurua ja kyyneleitä. Haluan mahdollisimman pian takaisin ja oon jo nyt alkanu katella lentolippuja kesäksi! Lisää kuvia tulossa, hirveen vaikeeta päättää mitä tänne laitan! :)